Ilmoittautuminen on ohi. Rukoushetket ovat kaikille avoimia.

Helsinkiin kokoontuu syyskuun 28. – 30. päivä 2012 satoja nuoria Suomesta, Skandinaviasta, Baltiasta, muualta Euroopasta ja Venäjän lähialueilta, yhteensä jo noin 20 eri maasta, sekä Taizén veljiä rukoilemaan, laulamaan, keskustelemaan yhdessä sekä tutustumaan toisiinsa. Tule sinäkin!

Tapahtumamme suojelija on Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Jos haluat saada Helsingin seudun liikenteen seutukortin ja ruoan ja majoituksen meidän kauttamme, sinun on maksettava osallistumismaksu. Jos aiot osallistua VAIN rukoushetkiin ja raamattualustukseen sunnuntaina ja tai työpajaan, sinun ei tarvitse maksaa mitään.

Tapaaminen järjestetään luterilaisten, ortodoksisten ja katolisten kirkkokuntien kutsusta ja yhteistyössä Suomen ekumeenisen neuvoston sekä muiden paikallisten kirkkokuntien kanssa. Tapaaminen on osa Taizén “luottamuksen pyhiinvaellusta” vuoden 2012 aikana, ja se on ensimmäinen koskaan Suomessa järjestettävä Taizén alueellinen tapaaminen.

Perjantai 28.9.2012

10.00 alkaen vastaanotto ja ilmoittautuminen Helsingin tuomiokirkon kryptassa (Kirkkokatu 18)

12.00 päivärukoushetki Tuomiokirkossa

majoittuminen seurakuntiin ja perheisiin

17.30 ruokailu Senaatintorilla

19.00 iltarukoushetki Tuomiokirkossa, ristin kumartamisen rukous

Lauantai 29.9.2012

9.00 aamurukoushetki Tuomiokirkossa, raamattualustus ja pienryhmäkeskustelut

12.00 lounas Senaatintorilla

13.00 päivärukoushetki Tuomiokirkossa

14.30 workshopit ympäri Helsingin keskustaa

17.00 päivällinen Senaatintorilla

18.00 ortodoksinen ehtoopalvelus Uspenskin katedraalissa

19.00 iltarukoushetki Taizén tapaan Uspenskin katedraalissa

21.00 illanviettoa Senaatintorilla teltassa

Sunnuntai 30.9.2012

jumalanpalvelus omassa majoitusseurakunnassa

lounas seurakunnassa tai perheessä

15.00 päätösrukoushetki Tuomiokirkossa

18.00 Tuomasmessu Taizén tapaan Mikael Agricolan kirkossa, saarnaa veli Alois.

Osallistumismaksu ja saapuminen

Tapahtuma on suunnattu erityisesti 15-35 -vuotiaille, mutta rukoushetket ja suuri osa workshopeista ovat kaikille avoimia. Jos haluat majoituksen, ruoat ja seutulipun, sinun on maksettava osallistumismaksu. Tapahtuman pääkielet ovat suomi ja englanti.

Saapuminen perjantaina 28.9.2012 kello 10 alkaen Helsingin tuomiokirkon kryptaan (Kirkkokatu 18), josta ohjataan majoitusseurakuntiin ja jossa jaetaan joukkoliikenneliput ja muu tarvittava. Varustaudu makuupussilla ja retkipatjalla sekä pyyhkeellä.

Osallistumismaksu Suomesta, Pohjoismaista ja Saksasta saapuville 20-35 euroa omantunnon mukaan, muista maista saapuville ja päivävieraille 15 euroa. Maksetaan KÄTEISELLÄ saapuessa.

Posted in Uncategorized | 1 Comment

Kaipaatko Taizén esittelijää?

Onko Taizé vielä tuntematon koululuokallesi, seurakunnassasi, muussa nuorekkaassa ryhmässä? Mikä kaipaatte vierailijaa Taizésta vielä ennen tulevaa Taizé Helsinki 2012 -tapahtumaa, on viikoilla 38 ja 39 Taizésta vierailemassa pitkäaikaisvapaaehtoinen Rouven. Hän on valmis vierailemaan erilaissa ryhmissä pk-seudulla tapahtuman valmistelutehtävien lomassa. Jos siis kaipaatte innostavaa tuulahdusta keskuuteenne, niin vinkatkaa iloiten ja tiedustelkaa tarkempia tietoja osoitteesta topi(äät)haarlaa.fi tai puhelimitse 0405501021. Iloa eloosi ja lämpimästi tervetuloa tapahtumaan! Tuoppa mukanasi nuoresi ja ystäväsi.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

What does God want from you?

Taizén kukkulalla lauloi lintu. Aina samassa puussa, päivästä toiseen, aamusta iltaan. Aina kun kävelin tuon puun ohi, lintu lauloi. Lauloi kauniisti, niin kauniisti, että ohikulkevien ihmisten oli aina pysähdyttävä kuuntelemaan, ottamaan valokuvia, ihastelemaan. En tiedä, oliko lintu satakieli vai mikä, mutta useampi melodia sillä oli, jolla se meitä Taizén pyhiinvaeltajia ihastutti.Tuo lintu sai silmiini kyyneleet. Sillä linnulla oli selvä tehtävä. Laulaa meille, jotka olimme Taizén kukkulalle saapuneet, laulaa meille, ja ilahduttaa meitä. Laulaa Jumalan kunniaksi, julistaa hänen luomisvoimaansa, hänen rakkauttaan, hänen kaikkivaltiuttaan. Oli kevät, muut linnut olivat pesientekopuuhissa, mutta ei tuo lintu, se lauloi ja lauloi.

Monet tulevat Taizéhen elämäntilanteessa, jossa kokevat olevansa tienhaarassa, joskus umpikujassa, usein etsien sitä, mikä on heidän paikkansa, tehtävänsä maailmassa. Mitä Jumala on heille tarkoittanut, mitä Jumala heiltä haluaa. Veli Roger on puhunut kauniisti siitä, miten veljien tehtävä ei ole puhua tai opettaa tai ohjata vaan kuunnella ja kuunnella, aina kuunnella nuorta joka tulee kysymyksiensä, ajatuksiensa ja unelmiensa kanssa. Että tuolle etsinnälle on annettava tilaa, jotta on mahdollista löytää vastauksia. Ja Taizén rukoushetket ovat kuin luodut sitä varten, että voimme esittää kysymyksemme ja kuunnella Jumalan vastausta.

Minkälaisen tehtävän sinä olet tässä maailmassa saanut? Millaisen paikan? Jos et ole sitä vielä löytänyt, niin pysähdy ja kuuntele, Jumala varmasti kertoo ja näyttää mitä hän on sinua varten ajatellut. Ja kun löydät paikkasi, täytä se yhtä suurella ilolla ja antautumisella kuin tuo lintu Taizén kukkulalla. Laula ja laula, Jumalan kunniaksi, ihmisten iloksi.

Jokainen meistä tarvitsee elämänsä varrella useita pysähtymisen hetkiä, hetkiä, jolloin on annettava aika ja rauha sydämen kuuntelulle, Jumalan äänen kuulemiselle. Tuollaista hetkeä minä jo kaipaan. Syyskussa sitten.

Elina Ahola

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Terveiset tapahtuman taustalta…

Suomen ensimmäiseen Taizé-tapahtumaan on aikaa pari kuukautta ja nyt kurkistamme tapahtuman järjestelyiden taustalle. Olen kysynyt tapahtuman koordinaattorilta Hanna Kuismalta missä nyt mennään ja mitä kuuluu. Hänen työhönsä kuuluu koordinoida tapahtumaa eri tahoilla valmistelevien ihmisten työtä, sekä vastata kaikkiin tiedusteluihin, joita tapahtumaan liittyen tulee.

Hanna kertoo, että tällä hetkellä valmisteluissa ollaan siinä vaiheessa, että koossa on tiimit, jotka kantavat vastuuta eri asioista tapahtumaan liittyen. Kevään aikana on tehty paljon työtä tiedottamisen eteen, on painettu painetuotteita sekä saatu aikaa hienot nettisivut, joista löytyy kaikki tieto tapahtumasta. Hanna kehuu, että koossa on upea ja vastuuntuntoinen porukka, jonka kokoonpanoa voi vilkaista blogi-sivuston About us –osiosta.

Tällaisen suuren tapahtuman järjestäminen vaatii paljon työtä ja vaivaa ja joskus tulee takapakkeja, kun asiat eivät menekään niin kuin oli suunniteltu. Hanna kertoo, että häntä eteenpäin kannustaa se, että alun sählingin jälkeen asiat alkavat luistaa ja palaset loksahtelevat paikoilleen. Hanna kokee työnsä tärkeäksi, hän saa toimia sen eteen että ihmisten välinen ymmärrys ja vuorovaikutus lisääntyy. Samalla hän iloitsee kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat innostuneet lähtemään mukaan tapahtumaa tekemään ja osallistumaan. ” Kun aiemmin olimme vain me, jotka ilmoittelimme itsestämme ulospäin, nyt on alkanut tulla koko ajan enemmän yhteydenottoja ulkoa sisään, mikä ilahduttaa suuresti. Sana on levinnyt ja innostusta on ilmassa.” Hanna kertoo.

Taizé on tärkeä Hannalle monestakin syystä. Hän on viettänyt tietämättään lapsuutensa hyvin ekumeenisessa ympäristössä ja myöhemmin ollut mukana ekumeenisten järjestöjen toiminnassa ja kokee taizeläisyyden eräänlaisena jatkumona tälle. Kyse on kuitenkin ruohonjuuriekumeniasta, ei niinkään suurista puheista, vaan arjen pienistä teoista ja kohtaamisista. Samaan aikaan Hanna kokee Taizé-hartaudet omikseen. Työntäyteisen ja vaativan elämän keskelle rauhaa ja lepoa tuovat Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Taizé-hartaudet, joissa saa kokea hiljaisuutta, yhteisöllisyyttä ja musiikillista meditaatiota. Hanna vierailee itse Taizé-yhteisössä Ranskassa vasta tänä kesänä.

Hanna kertoo, että Taizéstä on oltu yhteydessä tapahtuman järjestelyihin liittyen paljon ja säännöllisesti. Veli Stephen vietti jälleen toukokuussa viikon Helsingissä ja silloin tietoja päivitettiin puolin ja toisin ja veli innosti ja antoi suunnitteluun ja työhön uutta lisäpontta. Muuten yhteys toimii vilkkaan sähköpostikeskustelun kautta.

Hanna haluaa innostaa kaikkia tulemaan mukaan tapahtumaan, vaikka vain rukoushetkiinkin. Ja tietenkin kaikkeen muuhunkin. ”Ken on koskaan ulkomaisia tuttavuuksia saanut kokea, tietää sen ilon ja ajatusten avartumisen, joka siitä väistämättä seuraa. Tätä olis nyt tarjolla syyskuun viimeisenä viikonloppuna, ihan melkein kotiovelle kannettuna. Tai jopa ihan sisään asti tuotuna , jos majoittajaksi ryhtyy. Ja sen joka vielä ei ole tällaista kokemusta saanut, nyt on hyvä tilaisuus kokeilla turvallisesti ja helposti.” Hanna sanoo. Kaikesta ohjelmasta, talkoolaiseksi ryhtymisestä tai majoituksesta saat tietoa tästä blogista. Tervetuloa, sinua tarvitaan!

Elina Ahola

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Taizén veli Roger – rauhan ja luottamuksen rakentaja

Taizén veli Roger tunnetaan Ranskassa sijaitsevan Taizén ekumeenisen luostariyhteisön perustajana. Hänen näkynsä oli elää yhteisössä erilaisten kristittyjen kanssa ja rakentaa rauhaa ja luottamusta ihmisten välille.

Lapsuus ja nuoruus
Veli Roger, oikealta nimeltään Roger Schutz (1915-2005) syntyi Sveitsissä pienessä Provencen kylässä 12.5. 1915. Sveitsissä suurin kirkkokunta oli reformoitu kirkko, jonka pappina veli Rogerin isä Charles Schutz toimi. Hänen äitinsä Amelie Schutz hoiti yhdeksänlapsista kotia. Isän luonne oli jyrkkä ja periaatteellinen, äiti oli sovittelevampi ja joustavampi. Veli Rogeriin teki suuren vaikutuksen hänen äidinäitinsä, joka saapui Ranskasta Sveitsiin ensimmäistä maailmansotaa pakoon. Äidinäiti oli ottanut kotiinsa rintamaa paenneita lapsia, naisia ja vanhuksia. Hän oli itse evankelinen protestantti, mutta hän osallistui myös katolilaiseen messuun.

Veli Roger sairasti nuoruudessaan pahan tuberkuloosin, joka vei hänet kuoleman rajoille. Toipuminen kesti vuosia, ja veli Roger vietti paljon aikaa yksinäisillä retkillä vuoristossa. Myöhemmin hän on kertonut, että tuo kokemus vaikutti häneen vahvasti. Kuoleman lähellä hän koki Jumalan kutsuvan häntä.

Kutsumuksen muoto alkoi vähitellen kirkastua. Nuoruudessaan veli Roger halusi kirjailijaksi, mutta hänen käsikirjoitustaan ei julkaistu. Hänen isänsä painosti häntä aloittamaan teologian opinnot, jotka eivät kuitenkaan aluksi inspiroineet nuorta Rogeria. Toisen maailmansodan puhjettua häntä pyydettiin johtamaan opiskelijoiden yhteisöä. Tästä Grande Communautésta tuli paikka, jossa Roger jakoi kristittynä olemista toisten nuorten kanssa. Vähitellen hän koki, että Jumala kutsuu häntä perustamaan yhteisön, jossa rukoillaan kolmesti päivässä ja suojellaan sotaa pakenevia ihmisiä. ”Sanoin itselleni: — En halua niinkään tulla itse ymmärretyksi, vaan pyrin ymmärtämään kaiken mitä toisessa ihmisessä on. Ei ollut kysymys vähemmästä kuin että läpi koko elämäni yhä uudestaan palaisin tähän peruuttamattomaan päätökseen.”

Sodan keskellä
Veli Roger alkoi etsiä yhteisölle sopivaa taloa Ranskan maaseudulta. Ranska oli vuonna 1940 jakaantunut kahtia. Pohjoinen oli natsi-Saksan asevoimien hallussa. Eteläosa, niin sanottu Vichyn Ranska, oli Saksan vasallivaltio. Veli Roger etsi paikkaa, joka ei ollut liian ylellinen eikä liian lähellä Sveitsiä. Lopulta hän päätyi pieneen ja köyhään Taizén kylään. Se sijaitsi Burgundin maakunnassa lähellä vanhaa Clunyn luostaria. Keskiajalla Cluny oli ollut tärkeä kristinuskoa uudistanut paikka, mikä inspiroi veli Rogeria suuresti.

Taizén kylässä eräs vanha nainen sanoi Rogerille: ”Jääkää tänne, me olemme niin yksinäisiä.” Veli Roger osti köyhästä kylästä talon, josta tuli hänen kotinsa. Hän otti sinne pakolaisia, joita piiloteltiin talon suojissa. Joka päivä hän vetäytyi kolmesti rukoilemaan. Talossa vieraili hänen sveitsiläisiä ystäviään, ja yhteisöelämä alkoi vähitellen hahmottua.

Vuonna 1942 veli Rogerin toiminta kavallettiin saksalaisille. Tämä järkytti Rogeria syvästi ja hän joutui pakenemaan Sveitsiin. Siellä hän yhdessä kolmen muun nuoren miehen kanssa perusti pienen veljesyhteisön. Syksyllä 1944 hän palasi heidän kanssaan Taizén kylään.  Veljet auttoivat kylän lähellä olleiden vankileirien saksalaisia sotilaita. He veivät heille ruokaa ja rukoilivat heidän kanssaan. Veli Rogerille oli ratkaisevan tärkeää tuntea sekä ranskalaisten pakolaisten että saksalaisten sotavankien ahdinko. Hän koki vahvasti, että sodassa ihmiset johdetaan harhaan. Pieni joukko ihmisiä voi saada monet toimimaan vastoin periaatteitaan. Siksi veli Rogerille oli ensiarvoisen tärkeää, ettei mitään kansaa kokonaisuudessaan syyllistetä ja leimata: ”Molemmat ihmisryhmät olivat yhtä syyttömiä”.

Taizén yhteisö syntyy
Sodan jälkeen veljien elämä oli köyhää, yksinäistä ja raskasta. Veljet olivat ottaneet periaatteekseen, että he eivät ota vastaan mitään lahjoituksia vaan ansaitsevat elantonsa omalla työllään. ”Ne olivat kovia vuosia. Elimme eristettyinä, kuin irtileikattuina ympäristöstämme.” Veljet kuitenkin säilyttivät yhtenäisyytensä vaikean ajan keskelläkin: ”Naurulla oli tärkeä merkitys, eikä sen puhkeamiseen paljon tarvittu, ei edes kesken rukoushetken.” Vuonna 1947 yhteisö viimein saavutti niukan mutta turvatun toimeentulon.

Yhteisössä alkoi vierailla sekä katolilaisia että protestanttisia vieraita.  1948 yhteisö sai luvan käyttää Taizén vanhaa kyläkirkkoa rukoushetkiinsä. Protestanttiset veljet saivat luvan katoliselta Pariisin nuntiukselta Giuseppe Roncallilta, josta tuli myöhemmin katolista kirkkoa uudistanut ja ekumeniaa vahvasti ajanut paavi Johannes XIII.

Vuonna 1949 seitsemän ensimmäistä veljeä antoi elinikäiset luostarilupaukset. Taizén yhteisö oli syntynyt. Lupauksia inspiroivat erityisesti Jeesuksen Vuorisaarnan autuaaksijulistukset. Veli Roger kirjoitti luostarisäännön lopulliseen muotoonsa 1952–53.

Nuoret tulevat  
1960-luvulla vierailijoiden määrä kasvoi rajusti Taizéssä. Keskellä yhteiskunnallisesta kuohuntaa tuhannet nuoret löysivät Taizéstä paikan, jossa he kohtasivat toisiaan ja rukoilivat. Tämä oli suuri haaste Taizén yhteisölle, joka ei ollut mitenkään osannut varautua näin lukuisiin vieraisiin. ”Olimme aina valmiita ottamaan vastaan ihmisiä. Mutta vieraiden tulvan nopea kasvu ylitti rajusti aikaisemmat odotuksemme.” Veli Rogerin johdolla Taizé päätti muuntaa toimintaansa niin, että nuoret voivat osallistua yhteisön elämään. Vuonna 1962 Taizén kylään valmistui Sovituksen kirkko, jota on myöhemmin laajennettu useaan otteeseen purkamalla takaseinä. Aluksi veli Roger koki ajatuksen omasta kirkosta vieraana. Hän ei halunnut jähmettää yhteisön toimintaa seiniin eikä rakenteisiin ja piti kirkkoa aivan liian suurena. Kirkon valmistuttua hän kuitenkin ajatteli sateenkaaren nähdessään: ”Tämä kirkko ei tule jähmettämään meitä. Se on arkki. Se täyttyy!

Myös yhteisön rukoushetkiä alettiin muokata niin, että nuorten oli helpompi osallistua niihin. Rukoushetkiä varten alettiin luoda uudenlaisia lauluja. Ne olivat lyhyitä ja meditatiivisia ja niihin oli helppo liittyä, vaikka kristillinen perinne ei olisikaan ollut tuttua. Nuoria varten luotiin päiväohjelma, joka rytmittyi kolmen rukoushetken ympärille. Nykyisin päivään kuuluu myös Taizé-veljen pitämä raamattualustus, ryhmäkeskusteluja ja talkootöitä. Yhteisö toimii kokonaan veljien ja nuorten työpanoksen varassa, palkattua työvoimaa ei ole.

Taizén merkitys laajenee
Merkittävä käänne yhteisön historiassa oli, kun Taizén veljet olivat mukana Vatikaanin toisessa konsiilissa (1962-1965) veli Rogerin ja veli Maxin johdolla. Paavi XIII ja veli Roger kokivat syvää yhteyttä. Veli Roger kuvailee Johannes XIII:a: ”Hän oli universaalinen paimen, jonka kutsumuksena oli ajanmukaistaa ekumeeninen paimenvirka.” Paavi taas lausui Taizéstä: ”Niin, Taizé, se pieni kevät!” 1969 yhteisöön liittyi ensimmäinen katolilainen veli.

1960-luvulla veli Roger ystävystyi myös Konstantinopolin patriarkan Athenagoraksen kanssa. ”Olimme kuin alkukirkossa. Hän osoitti niin suurta luottamusta”, hän totesi veljien vierailtua Konstantinopolissa. Veli Roger vieraili myös äiti Teresan luona Intiassa ja he ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan.

1960-luvulla Taizé laajensi toimintaansa Ranskan ulkopuolelle. Ensimmäinen pieni yhteisö, fratertineetti, syntyi Algeriaan. Nykyisin näitä yhteisöjä on Brasiliassa, Bangladeshissa ja Senegalissa. Vuodesta 1978 alkaen Taizé on järjestänyt suuria tapahtumia myös yhteisön ulkopuolella. Uudenvuodentapahtumia vietetään vuosittain Euroopan eri suurkaupungeissa, viimeksi Berliinissä ja tänä vuonna Roomassa. Vastaavia tapahtumia on nykyisin ympäri maailmaa. Taizéssä näitä tapaamisia kutsutaan nimellä ”Luottamuksen pyhiinvaellus halki maanpiirin”. Niissä on ollut enimmillään jopa yli 100000 osallistujaa.

Veli Rogerin teologia ja elämäntyö
Veli Roger ei ollut järjestelmällinen teologi, mutta hänen elämänsä, rukouksensa ja ajatuksensa ovat inspiroineet monia. Taizén sääntöä kirjoittaessaan hän puhui ilosta, yksinkertaisuudesta ja armahtavaisuudesta. Usein hän korosti Jumalan myötätuntoa, myötäkärsimistä. Hän lainasi ortodoksista kirkkoisä Iisak Syyrialaista: ”Jumala voi antaa vain rakkautensa”. Rakkaudestaan käsin Jumala ei voinut muuta kuin näyttää rakkautensa ja tulla ihmiseksi Kristuksessa. Veli Roger korosti sitä, miten Pyhä Henki on jokaisessa ihmisessä ja että Kristuksen kautta koko ihmiskunta on sovitettu.

Ylösnousemus, toivo ja luottamus ovat myös vahvoja teemoja veli Rogerin ajattelussa ja elämässä. Hän korosti aina, miten Jumalan rakkaudesta nousee kutsumus rakentaa rauhaa, rakastaa lähimmäistä ja elää hyvyyden puolella.

Veli Rogerin elämä päättyi traagisesti elokuussa 2005 kesken rukoushetken. Mielenhäiriön vallassa ollut nainen puukotti häntä, ja hän kuoli saamiinsa vammoihin. Veli Rogerin seuraajana Taizén  yhteisön johtajana toimii veli Alois.
Taizén yhteisössä ja lukuisilla matkoillaan maailman eri puolilla veli Roger kohtasi lukemattomia ihmisiä. Vielä 90-vuotiaana hän kuunteli Taizén Sovituksen kirkossa nuorten huolia ja rukoili heidän kanssaan. Veli Rogerin kuoleman jälkeen Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams sanoi: ”Hän oli ihminen, jonka aitous loisti läpi kaikesta, mitä hän sanoi ja teki. Kasvoillaan, olemuksellaan, äänellään ja läsnäolollaan hän puhui mahdollisuudesta elää rauhassa, elää sovituksessa.”

teksti: Hannu Varkki
Lisätietoja
http://www.taize.fr

Brother Roger of Taizé: God is love alone. Continuum 2003.

Clément, Olivier: Taizé, elämälle tarkoitus. Sinapinsiemen ry 2001.

Gonzáles-Balado, José Luis: Taizé, rakkauden yhteisö. Kirjapaja 1987.

Santos, Jason Brian: A Community called Taizé. A story of Prayer, Worship and Reconciliation. InterVarsity Press 2008.

Spink, Kathryn: Avara sydän. Taizén veli Roger, sovituksen puolestapuhuja. Kirjaneliö 1994.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Veli Alois kirjoittaa solidaarisuudesta

Tämän vuoden Taizé -kirjeessä veli Alois kirjoittaa solidaarisuudesta. Solidaarisuudesta meidän ihmisten välillä, muurien rikkomisesta sekä sydämien välillä, että niiden sisällä. Solidaarisuus kääntyy suomeksi yhteenkuuluvuuden tunteeksi, myötämielisyydeksi. Veli Alois kirjoittaa, että vaikka solidaarisuus on vanha käsite ja ajatus, on siitä muistutettava ihmiskuntaa aina uudelleen ja uudelleen sekä löydettävä tapoja uudistaa ja tulkita uudelleen tuota käsitettä tähän aikaan sopivaksi.

Alois kirjoittaa viisaasti. Ihan kuin hän olisi asunut Suomessa viimeisen vuoden ajan ja katsellut uutisistamme samat kertomukset elämän kurjista kohtaloista ja ihmisten rajuista päätöksistä kuin me. Perhesurmat, ampumisvälikohtaukset, nuorten syrjäytyminen, irtisanomiset, tehostustoimet, sairaaloiden ja perusterveydenhuollon resurssipula, vanhustenhoidon kelvoton tila… listaa voisi varmaan jatkaa pidempäänkin. Ihan kuin meitä vaivaisi välittämisen puute. Kuulemme kyllä nämä asiat, voivottelemmekin, mutta sitten. Toimeen tarttuminen puuttuu. Emme osaa tehdä asioille mitään, emme osaa puuttua epäoikeudenmukaisuuksiin. Emme tiedä miten toivottomuuden kierteen katkaisi.

”Jotta saisimme solidaarisuuden alulle, meidän tulee kasvaa toinen toistamme kohti, joskus tyhjin käsin, kuunnellen, yrittäen ymmärtää miestä tai naista, joka ei ajattele samoin kuin me, ja jo umpikujassa ollut tilanne voi muuttua.” Kyse on avoimuudesta. Avoimuudesta toisten hädälle, yksinäisyydelle ja avuttomuudelle. Kun suostumme avoimuuteen, näemme lähimmäisen, ihmisen joka tarvitsee apuamme ja kun suostumme häntä kuuntelemaan, saatamme löytää myös keinot auttaa. Usein helpointa on auttaa ihan siinä lähellä, asioissa, jotka ovat omasta elämästämme tuttuja.

Koska itse olen pienten lasten äiti, minua ovat syvästi koskettaneet lukuisat viime vuoden aikana tapahtuneet perhesurmat. Hätkähdän sitä toivottomuuden tilaa, joissa näiden vanhempien on täytynyt olla, kun he ovat päättävät tehdä niin radikaalin ratkaisun, että surmaavat lapsensa, perheensä, kaikkensa. Samalla tunnistan pienen osan tuosta tunteesta. Tunnistan väsymyksen, avuttomuuden, voimattomuuden sekä riittämättömyyden tunteen, jotka vaivaavat varmasti jokaista pienen
lapsen vanhempaa. Silloin vain kysyn: missä ovat näiden perheiden tuki-ihmiset, missä ovat lasten isovanhemmat, kummit, vanhempien ystävät tai sisarukset? Miten neuvolassa ei nähty tilannetta, miksei osattu pyytää apua? Tai miksei voitu pyytää apua?

Mistä nousee tämä tarve pärjätä yksin? Miksi emme osaa enää pyytää apua? Jokainen, joka on joskus pyytänyt apua ja saanut sitä, on myös valmis tarjoamaan itsensä avuksi toiselle. Syntyy vastavuoroisuutta, syntyy solidaarisuutta. Syntyy yhteisö, jossa kannetaan vastuuta toinen toisesta. Tätä olemme vailla.

”Usko on ennen muuta suhde Jumalan kanssa.” Suhde vaatii antautumista, antautumista sille, että minua autetaan, minua rakastetaan, minun elämäni on Jumalan varassa. Kun antaudumme tähän suhteeseen Jumalan kanssa, avaa se meitä myös ihmisille, maailmalle. Usko Jumalaan ei ole mahdollista, ellei tiedosta ja hyväksy sitä, että minä yksin en riitä. Tarvitsen Jumalaa, tarvitsen muita ihmisiä. Toisaalta myös, minua tarvitaan, olen osa suurempaa. En väitä, että tämä antautuminen olisi helppoa, tai että se kävisi hetkessä. Mutta sitä kohti meidän kristittyjen pitäisi kulkea. Yhdessä.

Elina Ahola

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Follow what your hearts tell you!

Niin kirjoitti veli Stephen kun maaliskuussa kerroin ettemme oikein osanneet päättää olisiko liian vaikeaa lähteä Taizéhen kahden pienen lapsen kanssa. Sähköpostin saatuani varasin lentoliput. Käytännön asioista murehtiminen sai jäädä, kun sydämen kaipaukselle annettiin tilaa.

Siitähän Taizéssä paljolti on kysymys. Sydämen äänen kuuntelemisesta. Tilan antamisesta sille, että voisimme kuulla oman sydämemme, oman sisimpämme kysymyksiä, rukoilla Jumalan vastauksia niille.

Monen kysymyksen kanssa jälleen menin. Suurten ja pienempien. Kysymysten joiden kysymiselle ei yksinkertaisesti arjessani ole aikaa. Tai ehkä olisi, jos raivaisin sille ahkerammin tilaa. Mutta Taizén kukkulalla, kellojen soitettua kirkkoon, hiljaisuudessa ja hiljaisuudesta nousevien laulujen soidessa nuo kysymykset alkoivat tulla esiin, osa raivoten, osa nöyrästi tietä etsien.

On hurjaa, miten rukouksen hiljaisuus muuttuukin melkoiseksi meteliksi, kun oman sisimmän kivut ja kiitokset ryntäävät tekemään itseään tiettäväksi Jumalalle. ”Kuule minut, näe minut, vastaa minulle!”

Kotiin palatessa ihmettelen, miksei tuollainen rukouksen tilan löytäminen olisi mahdollista myös täällä. Koneet kiinni, kynttilä palamaan, Raamattu ja laulu; sielu auki Jumalalle. Siinä minulle haastetta syyskuun Taizé -tapaamiseen asti. Seuraa sydämen ääntä.

Elina Ahola, Turku

Posted in Uncategorized | Leave a comment